Nam nam!
TACOPIIRAKKA (Lähde: Annika Dahlqvist ja Maria Höglund. 2010. Karpin tapaan KEITTOKIRJA.)
Piiraspohja
4 munaa
1 dl kermaa
2 rkl voita
Täyte
400 g jauhelihaa
1 murskattu valkosipulin kynsi
Voita paistamiseen
1 rkl tomaattisosetta
2 rkl taco-maustetta
½ dl vettä
Puolitettuja kirsikkatomaatteja
Sipulirenkaita
2 dl juustoraastetta
1 dl kermaa
½ dl creme fraichea
Lämmitä uuni 225 °C. Sulata voi piirakkavuoassa uunissa. Vatkaa munat ja lisää kerma, laita vuokaan. Paista pohja kullanruskeaksi. Anna jäähtyä.
Paista jauheliha, valkosipuli ja mausteet voissa. Lisää vesi ja anna kiehua, kunnes vesi on haihtunut. Sekoita juustoraaste kermaan ja creme fraicheen. Lisää jauhelihaseos piirakkapohjalle. Lisää sipulirenkaat ja tomaatit piirakan päälle. Kaada juustoseos päällimmäiseksi. Paista uunissa 10-15 min kauniin väriseksi.
Kahden lapsen äidin reseptipiilo, johon tulevat ne mieluisimmat ruoka-, ja leivontaohjeet, joita ei enää jaksa etsiskellä ympäri internettiä.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
lauantai 1. tammikuuta 2011
Juustopannari
Hyvää uutta vuotta! Taannoin päättyneen imetyksen aiheuttama painonnousu alkoi pänniä ja päätin palata takaisin karppauksen pariin. Se on tuonut ennenkin hyviä tuloksia, mutta aiemmin hiilihydraatit ovat löytäneet minut ja olen lipsunut takaisin epä-ruoan pariin. Nyt ryhtiliike. Iltapalaksi valmistui vanha suosikki, juustopannari (lähde karppaus.info, muutoksia tehty):
5 kananmunaa
1 prk raejuustoa
250 g juustoraastetta
200 g kinkkukuutioita
1 paprika
1 punasipuli
persiljaa, basilikaa, muita mieleisiä yrttejä
mieluisia mausteita
Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon raejuusto, juustoraaste, kinkkukuutiot, silputtu paprika, punasipuli ja mausteet. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia.
Tästä saa pellillisen kokoisen annoksen, jos tuplaa aineet. Oheisesta määrästä tulee halkaisiljaltaan n. 28 cm kakkuvuoallinen.
Viereen romaine-salaattia, rucolaa ja kurkkusalaattia. Kyllä maistui. :)

Tunnisteet:
Arkiruokaa,
Karppaus,
Pannarit/letut,
välipalat
lauantai 18. joulukuuta 2010
Joululaatikot
Anoppilan iänvanhoista keittokirjoista revitylle ruutupaperille rustatut laatikoiden ohjeet, joita etsitään hirveällä vimmalla joka vuosi. Nyt ne ovat Täällä. Jos innostun, selvitän huomenna anopin karjalanpiirakoiden ohjeen ja lisään senkin. Niitä nimittäin tehtaillaan taas...
Perunalaatikko (todella iso annos)
2,5 kg perunoita
50-100 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
n. 1,5 l maitoa
n. 3 tl suolaa
Keitä perunat kuorineen ilman suolaa. Kaada vesi pois ja kuori perunat nopeasti. Survo perunat kuumina ja sekoita voi sekaan.
Lisää puolet jauhoista vähän jäähtyneeseen seokseen, lisää vähän myöhemmin loput. Anna imeltyä kannen alla muutama tunti.
Lisää maitoa niin, että seos on löysää puuroa, mausta suolalla.
Kaada seos voideltuun vuokaan, paista n. 3 tuntia 150 asteessa.
Porkkanalaatikko
1 kg porkkanoita
Litraan maitoa keitetty riisipuuro
2 munaa
1 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
2 rkl siirappia
Pinnalle: korppujauhoja ja voita
Pese ja kuori porkkanat ja keitä pienittyinä vedessä pehmeäksi. Soseuta porkkanat ja lisää riisipuuron joukkoon. Sekoita joukkoon munat ja mausteet ja kaada voideltuun uunivuokaan. Kuvioi pinta halutessasi haarukalla. Ripottele pinnalle korppujauhoja ja muutama rasvanokare.
Paista 175 asteessa noin tunti.

lauantai 11. joulukuuta 2010
Macarons
Macaronsit ovat kiinnostaneet jo pidempään, mutta jostain syystä kuvittelin niiden olevan vaikeita ja monimutkaisia tehdä. Ensimmäisen kerran pääsin maistamaan niitä tällä viikolla Fransmannissa, kuin tilauksesta Me-lehdessä oli yksinkertainen ohje niiden tekoon. Eikun kokeilemaan.
3 valkuaista
ripaus suolaa
1/4 tl karamelliväriä (jauhe)
3,5 dl tomusokeria
3,5 dl mantelijauhetta
1 tl perunajauhoja
Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset, suolaripaus, karamelliväri ja kolmessa erässä lisätty tomusokeri notkeaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauhe ja perunajauho joukkoon. Leivinpaperoi kaksi uuninpeltiä, kaada taikina pursotinpussiin ja pursota leivinpaperille 2-3 cm kokoisia länttejä käyttäen pyöreää tyllaa. Jätä hiukan leviämistilaa. Kopauta peltejä pöytää vasten ja anna niiden olla huoneenlämmössä 15-20 min ennen paistamista. Paista uunin alaosassa 140 asteessa 15-20 minuuttia.
Irrota varoen, kun ovat jäähtyneet.
Macaronsien suola on se, että voi käyttää erilaisia karamellivärejä ja erilaisia täytteitä. Ihan perus-marmeladi toimii oikein hyvin, tällä kertaa tein Me-lehden ohjeen mukaisesti huikean hyvää täytettä:
100 g valkoista suklaata
200 g ranskankermaa
0,5 dl tomusokeria
(karamelliväriä)
Marjasurvosta (itse käytin punaviinimarjasurvosta)
Sulata valkosuklaa ja jäähdytä haaleaksi. Vahdota ranskankerma ja tomusokeri, yhdistä suklaa niihin. Mausta vaahto marjasurvoksella ja värjää tarvittaessa karamellivärillä.
Käännä puolet marengeista ympäri ja pursota niihin täytettä, paina täytteen päälle toinen aihio hatuksi.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Hyvää isänpäivää!
En ole kummoinen kakuntekijä, mutta tänä vuonna päätin yllättää perheen isin ja tehdä kakun hänelle. Yleensä hän saa hoitaa kakkunsa itse, koska osaa sen niin hyvin.
Pohjana suklaakakkupohja. Täytteenä persikkarahkaa. Koristelun hoiti 3,5-vuotias esikoinen.
Pohjana suklaakakkupohja. Täytteenä persikkarahkaa. Koristelun hoiti 3,5-vuotias esikoinen.
lauantai 13. marraskuuta 2010
Laiskan nopea ja juustoinen nakkikeitto
Yhteishyvän Ruokamaailma palkitsi
1 ps pakasteperuna-keittokasviksia
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
200 g sulatejuustoa (Koskenlaskija Paprika, nam nam)
2 dl tomaattimurskaa
600 g nakkeja
pippuria, persiljaa
Keitä keittokasviksia 20 minuuttia lihaliemessä. Lisää juusto nokareina ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Lisää paloitellut nakit ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää hienonnettu persilja.
3,5-vuotias pikkuneiti oli polleana, kun sai paloitella keittoon nakit.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Lihapiirakka
Me-lehdessä oli mielenkiintoisen näköinen lihapiirakka-ohje. Olihan se kokeiltava.
Taikina:
1l sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 ps kuivahiivaa
3½ dl vettä tai maitoa
1 dl sulatettua margariinia tai voita
Täyte:
1 kg jauhelihaa
2 sipulia silputtuna
2 tl suolaa
2 tl yrttimausteseosta
1 tl rouhittua mustapippuria
300 g maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
Voiteluun:
1/4 dl vettä + 1/4 dl siirappia
Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää lämmin neste sekä rasvasula ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota kaksinkertaiseksi.
Ruskista jauheliha ja sipulisilppu. Sekoita suola, mausteet, jogurtti ja raaka kananmuna vähän jäähtyneeseen jauhelihamuruun.
Kauli 2/3 taikinasta leivinpaperin kokoiseksi levyksi, vedä taikinalevy papereineen uunipellille. Levitä täyte pohjan päälle. Kauli lopusta taikinasta piiraalle kansi ja nosta se täytteen päälle. Voitele reunat siirappivedellä ja saumaa tiiviisti kiinni. voitele koko piirakka siirappivedellä, pistele haarukalla ja paista 200 asteessa n. puoli tuntia.
Voitele piirakka uunista ottamisen jälkeen vielä kerran siirappivedellä.Anna piiraan jäähtyä ennen kimppuun iskemistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)