Hyvää uutta vuotta! Taannoin päättyneen imetyksen aiheuttama painonnousu alkoi pänniä ja päätin palata takaisin karppauksen pariin. Se on tuonut ennenkin hyviä tuloksia, mutta aiemmin hiilihydraatit ovat löytäneet minut ja olen lipsunut takaisin epä-ruoan pariin. Nyt ryhtiliike. Iltapalaksi valmistui vanha suosikki, juustopannari (lähde karppaus.info, muutoksia tehty):
5 kananmunaa
1 prk raejuustoa
250 g juustoraastetta
200 g kinkkukuutioita
1 paprika
1 punasipuli
persiljaa, basilikaa, muita mieleisiä yrttejä
mieluisia mausteita
Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Sekoita joukkoon raejuusto, juustoraaste, kinkkukuutiot, silputtu paprika, punasipuli ja mausteet. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia.
Tästä saa pellillisen kokoisen annoksen, jos tuplaa aineet. Oheisesta määrästä tulee halkaisiljaltaan n. 28 cm kakkuvuoallinen.
Viereen romaine-salaattia, rucolaa ja kurkkusalaattia. Kyllä maistui. :)
Kahden lapsen äidin reseptipiilo, johon tulevat ne mieluisimmat ruoka-, ja leivontaohjeet, joita ei enää jaksa etsiskellä ympäri internettiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arkiruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arkiruokaa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 1. tammikuuta 2011
lauantai 13. marraskuuta 2010
Laiskan nopea ja juustoinen nakkikeitto
Yhteishyvän Ruokamaailma palkitsi
1 ps pakasteperuna-keittokasviksia
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
200 g sulatejuustoa (Koskenlaskija Paprika, nam nam)
2 dl tomaattimurskaa
600 g nakkeja
pippuria, persiljaa
Keitä keittokasviksia 20 minuuttia lihaliemessä. Lisää juusto nokareina ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Lisää paloitellut nakit ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää hienonnettu persilja.
3,5-vuotias pikkuneiti oli polleana, kun sai paloitella keittoon nakit.

lauantai 23. lokakuuta 2010
Kummitädin kana-kookos-nuudelikeitto
Kuopusta odottaessa sain tulevalta kummitädiltä todella herkullista ja helppotekoista kana-kookos-nuudelikeittoa. Sen jälkeen olen yrittänyt sitä kotona jäljittää. Kuten tavallista, en aivan samaan ole pystynyt kuin kummitäti silloin, mutta aika hyvää tästä tulee silti.
1 rs (300-400g) kanafileesuikaleita
1 pss herne-maissi-porkkanaa (tai muita mieleisiä pakastevihanneksia, jos haluat keittoa enemmän, laita toinenkin pussi)
2 kiekkoa munanuudeleita
1 prk kookosmaitoa
vettä
mausteita maun mukaan
Paista kanafileesuikaleet kypsiksi, lisää pakastevihannekset. Lisää joukkoon kookosmaito ja vesi, jonka määrää voit säädellä sen mukaan paljonko haluat keittoon lientä. Mitä vähemmän vettä, sen paksumpaa keittoa. Lisää joukkoon keittämättömät nuudelit, mausta ja anna keiton hautua. Kun nuudelit ovat pehmenneet, keitto on valmista nautittavaksi.

tiistai 9. maaliskuuta 2010
Kung Po -kanaa
Pirkassa oli kivanoloinen resepti "Broileri Kung Po", kokeilin sitä vähän varioiden.
1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
puolikas purjo
(1 chili, jos haluat tulisuutta)
1 dl paahdettuja cashew-pähkinöitä
1 rs kanasuikaleita
1 valkuainen
n. 4 rkl maissitärkkelysjauhoja
hyppysellinen suolaa
1-2 tl inkivääritahnaa
2 tl valkoviinietikkaa
1-2 rkl sweet chili sauce-kastiketta
Paloittele vihannekset reiluiksi paloiksi, hienonna chili jos käytät sitä. Puolita pähkinä ja paahda halutessasi pannulla.Erota kananmunanvalkuainen lautaselle, vatkaa sen rakenne rikki. Laita maissitärkkelysjauhot toiselle lautaselle suolan kanssa ja käsittele kanapalaset kastamalla ne ensin valkuaisessa ja sen jälkeen jauhoissa. Paista kanapalat kypsiksi, laita hetkeksi lautaselle odottamaan. Kuumenna pannussa hieman öljyä ja laita vihannekset pannulle, wokkaa muutama minuutti. Mausta inkivääritahnalla, viinietikalla ja chili sauce-kastikkeella. Lisää broileri ja pähkinät. Tarjoa riisin kera.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Lasagne perinpohjaisesti tehtynä
(Sain uuden kameran, enkä aivan vielä osaa sitä käyttää..)
Pastakoneen myötä puolisoni halusi kokeilla lasagnen tekoa alusta asti itse. Hyväähän siitä tuli, ja mukava silloin tällöin ruokaa tehdä huolella ja pitkään. Reseptin alkuperää en ikävä kyllä enää muista. Näin se kuitenkin syntyy.
Bolognese-kastikkeesta on hyvä aloittaa, että se ehtii muhia tarpeeksi.
400 g jauhelihaa
voita ja oliiviöljyä
iso sipuli
porkkana
1,5 dl punaviiniä (meillä ei ollut, lorautin 3 juuston ruokakermaa)
1 dl maitoa
1 prk tomaattimurskaa
Mausteita maun mukaan, suolaa, mustapippuria, laakerinlehti...
Kuumenna kasarissa voi ja oliiviöljy, kuullota silputtua sipulia ja porkkanaa hetki. Lisää jauheliha ja ruskista se. Mausta. Kaada sekaan punaviini/ruokakerma ja kiehuta kunnes neste on haihtunut. Lisää maito ja kiehuta taas, kunnes neste on haihtunut. Lisää tomaattimurska. Hauduttele miedolla lämmöllä kannen alla tunti tai pari.
Sillä aikaa kun kastike hautuu, käy tuorepastan kimppuun.Tarvitaan:
reipas 4 dl durumvehnäjauhoja
2-3 kananmunaa
vettä, jos kananmunat eivät riitä
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
Mittaa jauhot ja suola kulhoon (tai pöydälle, jos nyt halutaan olla hifistellä). Paina monttu jauhojen keskelle ja kaada sinne munat (ja neste) ja öljy. Sekoita ainekset ja vaivaa taikinaa kimmoisaksi kymmenisen minuuttia. Jaa taikina pieniin eriin ja ala muokata niitä levyiksi pastakoneella.
Viimeiseksi bechamel-kastike. Tarvitaan:
7 dl maitoa
100 g voita
75 g vehnäjauhoja
mausteita (suolaa ja pippuria nyt ainakin)
Kuumenna voi kattilassa ja lisää jauhot. Sekoita ja anna seoksen paistua hetki, varo kuitenkin jauhojen ruskistamista, pidä lieden lämpötila mietona. Lisää pari desiä maitoa ja sekoita tasaiseksi. Lisää maitoa pienissä erissä sekoittaen aina tasaiseksi. Kun kaikki maito on käytetty ja seos on tasainen, anna kastikkeen kiehua hiljalleen muutama minuutti. (Varo, ettei kastike kiehahda yli tai pala pohjaan). Siirrä syrjään odottamaan kokoamista.
Kokoaminen aloitetaan ja päätetään bolognese-kastikkeella. Lado kastikkeita ja levyjä vuorotellen lasagnevuokaan, viimeistele komeus juustoraasteella ja paista 200 asteessa n. 20 min. Anna vetäytyä tovi ennen tarjoilua.
perjantai 19. helmikuuta 2010
Peruna-jauhelihapaistos
Yhteishyvän Ruokamaailma-lehti palkitsi jälleen. Muokkasin alkuperäistä reseptiä pikkuisen.
400 g jauhelihaa
1 sipuli
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
suolaa, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta, pippuria
6 - 7 keskikokoista kiinteää perunaa
1 dl juustoraastetta
Ruskista jauheliha pannulla. Kuori ja hienonna sipuli, lisää pannulle ja anna hetken aikaa pehmetä. Lisää joukkoon tomaattimurska, mausteet, vesi ja liemikuutio. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä 10 minuuttia ilman kantta. Kuori ja viipaloi perunat. Kaada jauhelihakastike uunivuokaan ja lado päälle perunaviipaleet. Paina perunoita lopuksi niin, että ne peittyvät kastikkeeseen. Kypsennä vuokaa 200-asteisessa uunissa 40 minuuttia. Lisää päälle juustoraaste ja jatka kypsentämistä vielä noin 15 minuuttia tai kunnes perunaviipaleet ovat pehmeitä.
perjantai 5. helmikuuta 2010
Linssikeitto
Sain ystäväni luona herkullista linssikeittoa ja yritin kopioida sen kotona. Muisti ei imetyksen ansiosta ole kovin kaksinen, joten en ihan tarkkaan muistanut mitä kaikkea soppaan tuli. Näitä kuitenkin laitoin:
5 perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli
Reilu kourallinen punaisia linssejä
Purkki valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa
Kuori ja paloittele peruna ja porkkana, laita kiehumaan. Lisää jonkin ajan päästä sipuli ja huuhdotut linssit. Kun perunat ja porkkanat alkavat olla valmiita, lisää tomaattimurska. Mausta mieleiseksesi. Surauta sauvasekoittimella sosekeitoksi.
Koristele Creme Fraicella.
Täytyypä kokeilla vielä erilaisilla kasvisvariaatioilla, sulatejuustolla, nam nam...

perjantai 29. tammikuuta 2010
Broileri-pastavuoka
Silloin kun töissäkin piti käydä, tykkäsin tehdä kerralla isoja satseja ruokaa foliovuokiin ja pakastaa ne. Helpotti kovasti töistätuloa, kun otti vuoan aamulla sulamaan ja nakkasi sen uuniin lämpiämään töistä tullessa. Tämä perinne jatkunee kohta, kun palaan taas töihin. Tämä ruoka on yksi omista suosikeistani. Alkuperäinen ohje löytyy Riikan ruokaohjeet -blogista. Tästä tulee kaksi folio-vuoallista.
500 g kaurapastaa
650 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita
öljyä tai margariinia paistamiseen
3 rkl vehnäjauhoja
n. 5 dl ruokakermaa
n. 5 dl vettä
1-2 kanaliemikuutiota
1 prk ananaspaloja liemineen
1-2 pss Puutarhurin vihannessekoitusta tai muuta mieleistä vihannesekoitusta
150 g juustoraastetta
mustapippuria, currya, paprikajauhetta, valkopippuria, sipulijauhetta...
Pinnalle: juustoraastetta
Ruskista broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää ruokakerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Lisää kanaliemikuutio, ja noin puolet vedestä. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Lisää vettä tarpeen mukaan, kastike saa olla löysää sillä pasta imee paljon nestettä. Lisää myös ananaspalat liemineen sekä pakastevihannekset. Mausta kastike hyvin ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää juustoraaste. Voitele vuoka ja kaada raaka pasta vuokaan. Valuta kastike pastan päälle, ja painele pintaa niin että pasta on kauttaaltaan kastikkeen peitossa. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista vuokaa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Jauhelihakepakot
Tämän nappasin Yhteishyvän ruoka-liitteestä. Melko vähähiilihydraattinen vaihtoehto, ja nopeatekoinen. Vaihtelua normilihapulliin, ja reseptiäkin saa muokattua kivasti kun kokeilee eri tuorejuustolaatuja.
400 g jauhelihaa
100 g tuorejuustoa (maustettu maun mukaan)
2 rkl perunajauhoja (jos karppaa niin kai tämän voi poiskin jättää tai korvata jollain muulla, määrä on niin vähäinen)
1 kananmuna
Mausteita
Kaikki sekaisin soosiksi ja sopivasti muotoillen kepakoiksi tai pulliksi tai mikseipä murekkeeksikin. 200 asteessa reilu vartti ja valmista on.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)