lauantai 13. marraskuuta 2010

Laiskan nopea ja juustoinen nakkikeitto

Yhteishyvän Ruokamaailma palkitsi

1 ps pakasteperuna-keittokasviksia
1 l vettä
2 lihaliemikuutiota
200 g sulatejuustoa (Koskenlaskija Paprika, nam nam)
2 dl tomaattimurskaa
600 g nakkeja
pippuria, persiljaa

Keitä keittokasviksia 20 minuuttia lihaliemessä. Lisää juusto nokareina ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto on sulanut. Lisää paloitellut nakit ja kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku ja lisää hienonnettu persilja.

3,5-vuotias pikkuneiti oli polleana, kun sai paloitella keittoon nakit.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lihapiirakka

Me-lehdessä oli mielenkiintoisen näköinen lihapiirakka-ohje. Olihan se kokeiltava.

Taikina:
1l sämpyläjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 ps kuivahiivaa
3½ dl vettä tai maitoa
1 dl sulatettua margariinia tai voita

Täyte:
1 kg jauhelihaa
2 sipulia silputtuna
2 tl suolaa
2 tl yrttimausteseosta
1 tl rouhittua mustapippuria
300 g maustamatonta jogurttia
1 kananmuna

Voiteluun:
1/4 dl vettä + 1/4 dl siirappia

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää lämmin neste sekä rasvasula ja vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota kaksinkertaiseksi.
Ruskista jauheliha ja sipulisilppu. Sekoita suola, mausteet, jogurtti ja raaka kananmuna vähän jäähtyneeseen jauhelihamuruun.
Kauli 2/3 taikinasta leivinpaperin kokoiseksi levyksi, vedä taikinalevy papereineen uunipellille. Levitä täyte pohjan päälle. Kauli lopusta taikinasta piiraalle kansi ja nosta se täytteen päälle. Voitele reunat siirappivedellä ja saumaa tiiviisti kiinni. voitele koko piirakka siirappivedellä, pistele haarukalla ja paista 200 asteessa n. puoli tuntia.
Voitele piirakka uunista ottamisen jälkeen vielä kerran siirappivedellä.Anna piiraan jäähtyä ennen kimppuun iskemistä.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Kummitädin kana-kookos-nuudelikeitto

Kuopusta odottaessa sain tulevalta kummitädiltä todella herkullista ja helppotekoista kana-kookos-nuudelikeittoa. Sen jälkeen olen yrittänyt sitä kotona jäljittää. Kuten tavallista, en aivan samaan ole pystynyt kuin kummitäti silloin, mutta aika hyvää tästä tulee silti.

1 rs (300-400g) kanafileesuikaleita
1 pss herne-maissi-porkkanaa (tai muita mieleisiä pakastevihanneksia, jos haluat keittoa enemmän, laita toinenkin pussi)
2 kiekkoa munanuudeleita
1 prk kookosmaitoa
vettä
mausteita maun mukaan

Paista kanafileesuikaleet kypsiksi, lisää pakastevihannekset. Lisää joukkoon kookosmaito ja vesi, jonka määrää voit säädellä sen mukaan paljonko haluat keittoon lientä. Mitä vähemmän vettä, sen paksumpaa keittoa. Lisää joukkoon keittämättömät nuudelit, mausta ja anna keiton hautua. Kun nuudelit ovat pehmenneet, keitto on valmista nautittavaksi.

maanantai 30. elokuuta 2010

Viherherukka-mansikka-hillo

Vihreät viinimarjat ovat kuin mustia viinimarjoja kooltaan maultaan, mutta eri värisiä. Viime vuonna en oikein keksinyt, mitä niille olisin tehnyt. Tänä vuonna työkaveri ehdotti hilloa mansikoiden kanssa, tuumasta toimeen.
Olin harmillisesti myöhässä mansikoiden ostossa, joten uhrasin pakastimesta jokusen rasian. Olisi voinut laittaa enemmänkin mansikkaa, jos olisin saanut ostettua tuoretta.

Tässä suhteet:
n. 5 kg viinimarjasosetta
n. 1 kg mansikkasosetta
2,5 kg hillosokeria

Sekoitin soseet keskenään ja laitoin hellalle. Kun seoksesta nousi höyry, lisäsin sokerin, sekoitin tasaiseksi ja annoin seoksen kiehua n. 10-15 min. Hillo purkitettiin ja sen annettiin seistä jonkin aikaa ennen kuin kannet laitettiin päälle. Näin hillosta saatiin sopivan hyytynyttä. Sopii erinomaisesti turkkilaisen jogurtin kanssa.

maanantai 16. elokuuta 2010

Mustaviinimarjahyytelö

Satokausi! <3

Pihalla on tänä vuonna kasvanut kaikenlaista syötävää. Olemme saaneet verrattain pienestä pihasta runsain mitoin keräsalaattia, persiljaa, rucolaa, mansikoita, viinimarjoja ja perunoita. :)

Mustaviinimarjoista tein tänään hyytelöä näin:

Soseutin ämpärillisen marjoja,  sain n. 2,1 kg sosetta
Laitoin soseen kattilaan hellalle sellaisenaan
Kun soseesta alkoi nousta höyryä, lisäsin reilun kilon sokeria ja sekoitin hyvin

Seos kiehui n. 15 min itsekseen reippaasti. Hillopurkit olivat puolisen tuntia 100 asteisessa uunissa ja niiden kannet keitettiin erillisessä kattilassa. Hilloja ja soseita elämänsä purkittanut mies hoiti hillojen purkittamisen heti, kun seos oli kiehunut tarpeeksi (eli kun sosetta tipautti tipan lautaselle, veti lusikalla tipan yli, eivätkä reunat eivät enää valuneet takaisin kiinni toisiinsa).

Seuraavaksi meinaan kokeilla tehdä hilloa mansikoista ja vihreistä viinimarjoista.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

Domino popsit

Ystäväni vinkkasi minulle Mansikkamäki-blogista löytyvästä ohjeesta. Näistä tuli niin loistavia pikkutarjottavia juhliin, että ohjehan on tuotava talteen.

1 pkt mieluisia Domino-keksejä
n. 2 rkl vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai)
Mieleistä suklaata kuorrutukseen

Erottele Domino-kekseistä täyte ja keksit erikseen ja murskaa keksit (erottelu ei ole pakollista, mutta minusta keksit murskaantuvat helpommin kun täyte ei ole mukana). Sekoita täytteisiin pari reilua ruokalusikallista vaniljatuorejuustoa ja yhdistä seos keksinmuruihin.

Pyörittele seoksesta pienen lihapullan kokoisia palloja, anna jähmettyä tovi jääkaapissa. Sulata suklaa vesihauteessa, kuorruta kylmät keksipallot suklaalla ja koristele jos siltä tuntuu. Hauska idea oli leipoa jäätelötikku tai grillitikku popsin sisään, jolloin saa vinkeitä "tikkareita"

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Kaalisalaatti

Kesän paras ohje grillattavien kylkeen:

Varhaiskaalia silputtuna mieleinen määrä
(porkkanoita raasteena)

Kastike:
1 prk smetanaa/ranskankermaa
1,5 dl majoneesia
1 rkl sinappia
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa


Silppua kaali ja porkkanat (+ mahdolliset muut kaalit mitä haluat lisätä) sopivaksi. Sekoita kastikeaineet ja yhdistä kaalisilppuun. Anna maustua jonkin aikaa jääkaapissa. Parhaimmillaan seuraavana päivänä.